Mika Laukkanen
Tekninen asiantuntija,
SLO Oy
18.9.2020

 Vientiteollisuuden haasteet ja mahdollisuudet lähitulevaisuudessa

Tilastokeskuksen mukaan (09/2020) vienti laski huhti-kesäkuussa yhdeksän ja tuonti kymmenen prosenttia verrattuna edelliseen kvartaaliin. Verrattaessa vuoden 2019 toiseen neljännekseen tavaroiden vienti väheni neljä prosenttia.

Suunta on ylöspäin haasteista huolimatta

Haasteita varmasti on vielä tulevina kuukausina, mutta useat näkevät positiivisen kehityksen jo alkaneen. Esimerkiksi Osuuspankin ekonomistien elokuun raportissa todetaan Euroopan osalta hitaan kasvun taas käynnistyneen. Vaikka vuoden 2021 aikana ei vielä saavuteta aikaisempaa bruttokansantuotetta niin suunta on silti oikea. Samaa näkemystä tukee niin sanottu maailmankaupan ostopäällikköindeksin trendi.

Vauhtia viennin rattaisiin kehitystyöstä ja toimintavarmasta laitekannasta

Tässä kohtaa on hyvä pohtia, miten vientiteollisuuden rattaat käynnistetään pandemian jälkeen uudelleen sekä kustannustehokkaasti että kilpailukykyisesti.

Ratkaisuna näen prosessien kehittämisen sekä kone- ja laitekannan toimivuuden varmistamisen. Myös henkilöstön tietotaidon kehittämiseen pitää panostaa.

Avainsanoina voisi olla esimerkiksi infran parantaminen, automaation lisääminen sekä hyötysuhteiltaan erinomaisten valmistuslinjojen varmistaminen.

Vienti- ja kotimaankaupan perustana ovat

  • laadukkaat tuotteet,
  • eteenpäin kehittäminen,
  • pitkälle modernisoitu tuotanto ja
  • osaavat ihmiset koko tuotantoketjussa.

Siirtääkö kokemus poikkeustilasta tuotantoa takaisin kotimaahan?

Varovaisesti odotan, että aikanaan ulkomaille ulkoistetut alihankintaketjut tuotaisiin vähintäänkin lähemmäs Suomea. Se olisi looginen parannus epävarmoihin toimitusketjuihin, jotka syntyivät siitä, että tuotantolaitokset sijaitsevat tuhansien kilometrien päässä kotimaastamme. Muutos vaatii kuitenkin investointeja sekä uudelleenajattelua tavara- ja palveluvirtojen käyttäytymisestä.

Olisiko tässä mahdollisuus kehittää Pk-yritysten toimintaa ja jopa luoda uusia työpaikkoja?

Nyt on oikea aika valmistautua myynnin kasvuun

Nyt on erinomainen aika tehdä pitkän aikavälin investointeja, jolloin yrityksesi on valmis kasvun taas alkaessa.

Logistiset kanavamme, edustamamme tunnetut ja luotettavat brändit yhdistettynä sähköalan osaaviin ja ammattitaitoisiin ongelmaratkaisijoihin auttavat asiakkaitamme kehittämään ydinliiketoimintaansa joustavammaksi ja kannattavammaksi.

Kehittämällä laitekantaa ja varmistamalla toimivan logistiikan saavutat merkittävää kilpailuetua, joten olethan yhteydessä SLO:n ammattilaisiin. Mahdollisuuksia on monia.

SMC esittelee nopeasti reagoivan, siirrettävän tuuletinionisaattorin

SMC on julkaissut kaksi  kannettavaa tuuletinionisaattoria,

ABB UPS-tuotteet nyt SLO:lta

ABB PowerValue RT- ja PowerScale UPS-laitteet ovat nyt saatavana SLO:n tuotevalikoimasta.ABB UPS-tuotteet ovat korkean hyötysuhteen omaavia ja kustannustehokkaita.

Mitä opimme teollisuuskaapelivalikoimastamme omilta asiakkailta?

Toteutimme maaliskuussa teollisuuskaapelikyselyn teollisuuden kohderyhmälle.