Timo Bergholm
tuotepäällikkö,
SLO Oy
6.3.2018

Työskentelemme yhä hektisemmässä yhteiskunnassa ja kiire painaa työmailla. Vanha sanonta ”vahinko ei tule kello kaulassa” pätee vielä tänäkin päivänä erinomaisesti. Muistammeko kaiken kiireen keskellä suojata tärkeimmän – ITSEMME – meihin kohdistuvilta riskeiltä ja uhilta?  Hahmotammeko täysin uhkat joilta, meidän tulisi työmaalla suojautua? Onko työmailla toteutettu riskienarvioinnit asiallisesti?

Mallia palomiehistä

Ajatellaanpa hetki vaikkapa palomiehen työtä. Palomiehillä tekeminen perustuu työntekijän riskien minimoimiseen ennen toimintaa. Onko esimerkiksi turvallista savusukeltaa palavaan taloon vai onko riski katon romahtamiseen liian suuri? Kolaritilanteessa autot tehdään ensin virrattomiksi, airbagit ”lukitaan” ja vasta sitten aloitetaan pelastustyö. Pelastuslaitoksella on ymmärretty, että voidakseen pelastaa täytyy pelastajan itse olla 100 % suojattuna vaaroilta.

Pelastuslaitoksella on pyritty varautumaan ja ennakoimaan kaikkiin etukäteen ymmärrettävissä oleviin riskeihin. Niiden eliminoimiseksi on tehty suunnitelmat ja toimintamallit sekä hankittu tarvittavat henkilösuojaimet.

Miksi tätä mallia ei sovellettaisi muissa ammateissa? Eikö esimerkiksi sähkömiehen työssä ole henkeen ja terveyteen kohdistuvia riskejä? Kyllä on, ja niiltä voidaan suojautua hyvällä suunnittelulla ja oikeanlaisilla henkilösuojaimilla.

Työn riskiarvio vähentää vaaratilanteita

Työn riskiä arvioidessa selvitetään käytännön tasolla, mitkä asiat työpaikalla tai työtehtävässä voivat aiheuttaa vaaraa. Suojaa pitää tarjota työtä suorittavalle henkilölle, työympäristölle ja yrityksen liiketoiminnalle. Vahinkotilanteet voivat aiheuttaa muun muassa tuotantoseisokkeja, maineen menetystä, suuria vakuutuskorvauksia. Arviota tehdessä kiinnitetään huomiota siihen, onko suojaimet  ja suojaustaso riittäviä vai tulisiko jotakin mahdollisesti muuttaa tai parantaa.

Riskien arvioiminen ja suojautuminen on jatkuva prosessi ja sen tulee kulkea mukana työn ja työtapojen muutoksissa. Työnantajan tulee kouluttaa työntekijät käyttämään suojaimia oikein sekä kertoa uhkat, joilta suojaudutaan. Tällöin koko työyhteisö sitoutuu pelisääntöihin paremmin ja tuottavuus kasvaa.

Työsuojelulainsäädäntö velvoittaa työnantajaa ja työntekijää

Työsuojelulainsäädännön mukaisesti työnantajan on oltava selvillä työpaikan riskeistä, tarjota työntekijää ja yhteisöä suojaavat turvaratkaisut sekä valvoa niiden käyttöä ja toteutumista. Vaarojen selvittämisvelvoite perustuu työturvallisuuslakiin ja koskee kaikkia työnantajia toimialasta ja työntekijöiden lukumäärästä riippumatta. Työntekijä on velvoitettu noudattamaan annettuja ohjeita ja suojaimia.

Työturvallisuus on  SLO:n sydämen asia

Haluamme osaltamme nostaa työturvallisuuden ja henkilösuojauksen tärkeyden keskiöön yhdessä kumppaniemme kanssa. SLO:n myymälöissä sekä verkkokaupassa vietetään viikoilla 11 ja 12 työturvaviikkoja. Tarjoamme kumppaneidemme kanssa myös mahdollisuutta riskien arviointiin työmaalla sekä erilaisia koulutusmahdollisuuksia, esimerkiksi pylvästyökoulutusta.

Työturvatuotteiden osalta myymäläkampanjassa tarjoamamme tuotteisto on vain pintaraapaisu henkilösuojainten maailmaan. Mikäli et suoraan löydä valikoimistamme tarvitsemaasi henkilösuojaintuotetta, palvelua tai koulutusta niin älä epäröi kertoa tarpeestasi myyjillemme. Etsitään yhdessä oikeat ratkaisut ja tarvittavat koulutukset henkilökunnallesi.

Lue myös

Snickers ProtecWork

  Snickers julkaisee syksyllä 2018 täysin uuden ProtecWork suojavaatemalliston, joka pitää sisällään 65 tuotetta.

Bollé Safety PLATINUM – suojalasit jotka eivät huurru

Kasvomaskien ja hengityssuojainten lisääntyneen käytön myötä suojalasit altistuvat huurtumiselle aiempaa herkemmin.

SLO panostaa sähkömiehen työkaluihin, suojavälineisiin ja työvaatteisiin

Lähtökohtanamme työkalutarjonnan rakentamisessa on ollut sähkömies ja sähkömiehen päivittäiset tarpeet.