Petteri Mattinen
markkinointipäällikkö,
SLO Oy
14.12.2018

Teollisuudessa positiivinen vuosi 2018 on lopuillaan ja nyt on aika hyvä  pohtia alkavan vuoden ennustetta. Teknisen kaupan raporttia tutkiessa vaikuttaa siltä, että saamme noususuhdanteisen startin.

kuva 1: Suomen elinkeinoelämän suhdannenäkymät lokakuun raportin mukaan.

 

Suomen elinkeinoelämän suhdanneraportista  selviää, että parhaassa kasvussa on edelleen teollisuus. Rakentaminen kasvaa myös, mutta jostain syystä palveluiden kehitys laahaa jäljessä. Yllättäen melko isojakin hankkeita on peruttu. Ennakoiko tämä jotain tulevasta?

Teollisuus tilauskannan mukaan arvioituna

Vaikka näkymät ovat kasvaneet tasaisesti jo reilun vuoden ajan, yleinen tilauskanta on alkanut osoittaa hieman tasaantumisen merkkejä, kuten kuvasta kaksi on tulkittavissa. Mitään notkahdusta ei raportissa kuitenkaan vielä näy.

Kuva 2: teollisuuden tilauskannan kehitys

 

Toimialoittain merkittävimmät tunnusluvut osoittavat, että saatuja tilauksia tulee teollisuudessa selkeästi enemmän normaaliin tasoon nähden (kuva 3).

Kuva3: Teollisuuden tilaukset toimialoittain vertailujaksolla 8/2017 – 8/2018

 

Valmistuotevarastotkin ovat kasvamassa, kuten kuvassa neljä näkyy. Nyt pitäisi siis saada myytyä tuotteita maailmalle. Tilastot osoittavat, että näin on käynyt, eli yleinen positiivinen vire teollisuudessa näyttää jatkuvan. Vuosi näyttää alkavan hyvissä merkeissä.

Kuva 4: Teollisuuden valmistuotevarastojen kehitys vuosina 2007-2018

 

Emotron M20 -akselitehonvartija

Vakuutuksesi vahinkoja ja seisokkeja vastaan

Frico ICF-teollisuuskattotuulettimet

ICF-teollisuuskattotuulettimet on suunniteltu tasaamaan lämpötiloja kiinteistöissä, joissa huonekorkeus aiheuttaa ilman kerrostumista. Yleisimpiä käyttökohteita ICF-tuulettimille ovat teollisuushallit, varastot sekä liikuntasalit.

SLO – Tekninen asiantuntijasi

SLO on nyt myös teollisuuden asiantuntijakumppanisi.