Miljoonaprojektin toimituksia lajiteltiin verkkokaupan viitetietojen avulla

Saneerauksessa Marskista luotiin Suomen ensimmäinen Signature -hotelli, joka avasi ovensa kesäkuussa 2019 nimellä Marski by Scandic. LVIS-urakasta vastannut Consti Talotekniikka Oy luotti sähkömateriaalin pääasiallisena tavarantoimittajana Sonepariin, jonka porrastetut toimitukset toivat tehokkuutta ja täsmällisyyttä ahtaalle keskustatyömaalle.

20 000 m2 uudistettavaa tilaa

Einari Teräsvirran suunnittelema, ikoninen Marski on kuulunut Helsingin ydinkeskustan kaupunkikuvaan jo vuosikymmeniä. Pitkää historiaa ja perinteitä kunnioitettiin peruskorjauksessa ja laajennuksessa, joissa Marski sai uuden ilmeen ja uusitun talotekniikan. Kokonaisurakkasopimuksen arvo oli noin 26 miljoonaa euroa sisältäen peruskorjauksen ja Lönnrotinkadun puoleisen osan lisäkerrosten rakentamisen. Hotellin huonemäärä on nyt 363 huonetta ja kokonaispinta-ala on 20 000 m2.

Suunnittelu sisälsi myös tarkat tilausaikataulut

Käytännön työtä edelsi kymmenien, ellei jopa satojen tuntien tarkka suunnitteluvaihe. Jokainen pienikin asia mietittiin ennen projektin alkua mahdollisimman valmiiksi. Yksi tärkeä suunnittelun vaihe oli tilausaikataulut.

Signature -hotelliksi valitut ovat kaikki uniikkeja

Vain tarkkaan valitut ja yksilölliset hotellit pääsevät tämän erityisen merkin alle. Scandicin noin 280:sta hotellista Signature -valikoimassa on vain viisi: Helsingissä, Bergenissä, Oslossa jokaisessa yksi hotelli ja Tukholmassa kaksi.

 - Soneparin Tuntitoimituksella voi tilata pieniäkin eriä, Mikko Malmipuro, projektipäällikkö, Consti Talotekniikka

Valaisimien pitkät tilausajat huomioitiin jo tilausaikataulua suunnitellessa. Mikko kehuu Soneparin avainasiakasmyyjä Tiina Rinnettä, joka tuli jo projektin alkuvaiheessa mukaan ja teki selkeän suunnitelman. – Helpotti paljon asioita, kun Tiina otti hommasta vastuun, korostaa Mikko Malmipuro, Consti Talotekniikka Oy:n pääkaupunkiseudun talotekniikkaurakoinnin projektipäällikkö.

Mikko toteaa, että tavarantoimitusten osalta projektissa ei tapahtunut mitään merkittäviä kommelluksia. Vain pari erikoispuhtaan tilan valaisinta oli vioittunut matkalla. Mutta kun siitäkin saatiin ajoissa tieto, asennukset suunniteltiin niin, ettei viivästyksiä syntynyt. Mikko tähdentää, että poikkeustilanteista tiedottaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa helpottaa kaikkien työtä.

Tiheät toimitukset kompensoivat rajallista varastointitilaa

Keskustakohteen haasteena on logistiikka ja varastointitilojen vähyys. Hotelli sijaitsee kiinteistössä, jossa ei ole sisäpihaa. Suunnitteluvaiheessa mietittiin työmaakohtaista varastoa, mutta juuri rajallisten tilojen takia siitä ajatuksesta luovuttiin.

Sen sijaan Soneparin kanssa rakennettiin logistiikkaketju, jossa toimituksia oli päivittäin. Kun tavaraa tuli aina päivän työvaiheen tarpeisiin, oli varastoinnin tarve vähäinen. Tämä toimintatapa auttoi myös hävikin hillitsemisessä ja työmaalla säästyi aikaa, kun varastoitavia tavaroita ei tarvinnut siirrellä etenevän projektin jaloista.

Lajitellut toimitukset minimoivat kuorman ylimääräisen käsittelyn työmaalla

Jos toimituksia ei porrasteta, lajittelematon tilaus tulee työmaalle yhtenä kuormana, joka puretaan ja tavarat jaetaan työmaalla oikeisiin pisteisiin. Tämä malli on kuitenkin hyvin työllistävä ja kustannustehoton. Siksi Marskin työmaalla toimintavaksi valittiin porrastetut ja lajitellut toimitukset.

- Marskia odotettiin takaisin, Jouko Puranen, hotellinjohtaja, Marski by Scandic.

Projektissa hyödynnettiin verkkokaupan viitetietoja tilausten erittelyyn ja tunnistamiseen. Constin projektipäällikkö merkitsi jo verkkokaupan tilauspohjan viitetietoihin, mihin kerrokseen tavarat halutaan. Näin lavat saatiin työmaalla toimitettua helposti suoraan oikeisiin kerroksiin purkamatta koko lähetystä.

– Välillä tehtiin samalle päivälle neljäkin tilausta eri kerrosten mukaan, muistelee Mikko Malmipuro, Consti Talotekniikka Oy:n pääkaupunkiseudun talotekniikkaurakoinnin projektipäällikkö. Tämä oli logistisesti järkevä ratkaisu, koska se ei sitonut työmaalla yhtä miestä toimituksiin. - Olimme tyytyväisiä toimituksiin, Sonepar pystyi vastaamaan hyvin tarpeeseemme, Mikko mainitsee.

Soneparin verkkokauppa ja tiivis toimitussykli projektin tukipilareina

Projektin keskeinen työkalu oli Sonpearin verkkokauppa. Consti Talotekniikalle avattiin projektikohtainen asiakasnumero, jolloin sopimushinnat pystyttiin kohdistamaan oikeille hankinnoille. Erillinen asiakastili helpotti myös tilausten ja kulujen hallintaa, kun asiakasnumeron alla oli vain kyseisen projektin hankintoja.

Projektitilin kautta kulkivat Consti Talotekniikan tarvitsemat päätuotteet, eli sähkökalusteet, valaisimet ja asennustarvikkeet. Projektissa käytetyt toimitustavat olivat normaalitoimitus ja päivätoimitus, joilla tilaukset kuljetettiin työmaalle tasaisena virtana.

Kohteen viimeistelyvaiheessa käytettiin myös ketterää tuntitoimitusta, jolloin työn edistymiseen ei tullut katkoksia.  ‑ Kun saatavilla oli toimiva tuntitoimitus, saattoi pieniäkin eriä tilata tarpeen mukaan, huomauttaa Mikko. Tuntitoimitus on toimiva palvelu silloin, kun ei enää puhuta suurista positioista mutta aika on ratkaiseva tekijä. Monipuolisella palvelukokonaisuudella Consti Talotekniikalle saatiin rakennettua toimiva ja joustava toimitusketju.

- Henkilökunnan ylpeys Marskista on vahva, Jouko Puranen, hotellinjohtaja, Marski by Scandic.

Hotelli elää ihmisistä

Valmis hotelli on upea näky, hotelli todellakin kilpailee samassa kastissa kaupungin parhaimmiston kanssa. Saneeraus on toteutettu ammattitaitoisesti ja työn taso on korkea. Uudessa sisustuksessa on yhdistelty moderniin kaupunkihotelliin pieniä viittauksia Mannerheimista. - Uudistunut Marski haluaa olla muutakin kuin marsalkkahotelli, muistuttaa Marskin hotellinjohtaja Jouko Puranen.

Kaikille Signature -hotelleille yhteistä on se, että niiden toivotaan yhdistävän paikalliset ja matkailijat. – Kun Marskin remontti aloitettiin, ei mietitty pelkästään hotelliasiakasta, vaan huomioitiin myös kaupunkilaiset. Hotelli elää ihmisistä, siksi kaikki ovat tervetulleita, painottaa Jouko Puranen.

Hotellinjohtaja on tyytyväinen, sillä hotellin Kuusi palaa -ravintolasta on tullut lyhyessä ajassa suosittu kaupunkilaisten kohtaamispaikka, vaikka Helsingin ydinkeskustassa on paljon korkeatasoista, kilpailevaa ravintolatarjontaa. Samalla eläväinen ja urbaani hotelli tarjoaa hotellivieraille ainutlaatuisia kokemuksia.

- Hotellissa aikanaan työskennellyt rouva totesi uudet tilan nähtyään, että Marski on vihdoin palautettu vanhaan loistoonsa, kertoo Jouko Puranen. - Marskia on todella odotettu takaisin.

Mikon vinkit urakoinnin projektipäälliköille

  • Ota uudenaikaisesta tekniikasta kaikki irti. Verkkokauppa on monipuolinen projektityökalu.
  • Kilpailuttaminen kannattaa aina. Vertailuun kannattaa laittaa hintojen lisäksi palvelut!
  • Projektikohtainen asiakasnumero helpottaa hallinnointia. Saat kohdistettua hankinnoille projektin sopimushinnat ja hallinnoitua toimituksia ja hankintoja keskitetysti. Lue myös: Soneparin verkkokauppa projektityökaluna.

Mikä yritys?

Consti Talotekniikka Oy

  • Consti Talotekniikka Oy on perustettu vuonna 2009
  • Se on erikoistunut LVIS-, paloturvallisuus- ja automaatiojärjestelmien palvelu-urakointiin.

 

Scandic Hotels Oy

  • Scandic Hotels Group AB on ruotsalainen hotellitoimintaa harjoittava yritys.
  • Vuonna 2018 Scandicilla oli noin 280 hotellia kuudessa eri maassa.

kuvat: Marski by Scandic

Kuka?

Jouko Puranen
Hotellinjohtaja
Marski by Scandic
Mikko Malmipuro
Projektipäällikkö
Consti Talotekniikka Oy
Talotekniikkaurakointi PKS
Tiina Rinne
Avainasiakasmyyjä
Sonepar Suomi Oy

Verkkokaupan kolme ominaisuutta, joista ammattiostaja pitää

Verkkokauppa on ammattiostajan tärkeimpiä työkaluja ja sitä on hyvä käyttää toimitusten suunnitteluun.

  1. Soneparin verkkokaupassa näkee varastoitavien tuotteiden saldot, mikä tekee tilaamisesta tarkempaa ja nopeampaa.
  2. Koonti on verkkokaupan toiminnallisuus, jolla kaikki ostetut tuotteet voi ajaa excel-listaksi. Kun tiedot ovat laskentataulukossa, on esimerkiksi tietojen etsintä hakutoiminnolla helppoa. Koonti on projektipäällikölle tärkeä ominaisuus myös sen takia, että projektin lopussa tarvitsee kerätä vähemmän luovutuskansion dokumentteja.
  3. Verkkokaupan etuna on myös se, että siitä jää vahvistus, toisin kuin puhelimitse tehdyistä tilauksista.

Näitä projektipalveluita voit tilata Soneparilta isoihin työkohteisiin

Palvelu valitaan työmaan koon ja logistisen tarpeen mukaan.

  • Esiasennus. Asennukset, joissa käytetään sarjana esiasennettuja tuotteita, esimerkkinä valaisinprojektit.
  • Täsmäpaketointi. Samanlaisten huoneiden asennustarvikkeet pakataan huonekohtaisiin laatikoihin. Soveltuu toistuviin asennuksiin, esimerkkinä hotellisaneeraukset. Palvelusta sovitaan myyjän kanssa ja tilaus voi sisältää myös hankintatuotteita.
  • Tilauslajittelu. Tilattavat tavarat ovat Soneparin varastotuotteita, jotka toimitetaan työmaakohteisiin lavoina. Asiakas pystyy tilaamaan palvelun sähkönumerolla suoraan verkkokaupasta ilman myyjää. Ketterä ratkaisu keskisuurille työmaille, joissa tilattavat tuotteet halutaan lajiteltuina omiin lavayksiköihin keskitetyn toimituksen sijaan.
  • Projektitoimitukset. Isot ja räätälöitävät projektit, jotka sovitaan aina myyjän kanssa.
Teksti:
Marja Apunen-Mäkelä
Sonepar Suomi Oy
Kuva:
Marski by Scandic

Kerrostalon nousukaapelointi onnistui vaivattomasti hybridikaapelilla

Kerrostalosaneerauksissa uusitaan LVI-kohteiden lisäksi yleensä vähintään asuntojen nousukaapelointi.

Kokemuksellista valoa Kuusijärven luontokohteeseen

Vantaan suosittu ulkoilualue kehittyy jatkuvasti Vantaan Kuusijärvi on kaupungin tärkein ja eniten käytetty ulkoilualue. Sen rakentaminen alkoi 1970-luvulla, jolloin sinne rakennettiin paikoitusalue ja ulkoilumaja sekä tehtiin rantaa kiertävät polut ja joitakin kuntoratoja. Kuusijärven ulkoilualue on kaupungin kärkihankkeita, ja sitä tullaan kehittämään myös tulevaisuudessa.

Hyvän kultaesiintymän päälle kasvoi Euroopan suurin kultakaivos

Mittavaa esiintymää operoi Agnico Eagle Finland Oy