Anssi Hall
Tekninen asiantuntija,
SLO Oy
5.3.2018

Mikä on kallein ratkaisu, minkä voit kiinteistössä tai teollisuuslaitoksessasi tehdä? Se, että odotat moottorin viimeistä pyörähdystä ja vaihdat vasta pakon sanelemana uuteen.

 

Käyttöikänsä loppumetreillä olevan moottorin vaihtaminen uuteen voidaan perustella puhtaasti taloudellisilla tekijöillä. On työkaluja, esimerkiksi moottorien ja taajuusmuuttajien valmistajien ylläpitämiä energialaskureita, joilla voit selvittää ennakkoon moottorin uusinnan taloudelliset säästöt ja ympäristövaikutukset.

Uusi moottori pienentää huoltojen tarvetta

Moottorin uusimispäätöstä tehtäessä tulee huomioida, että korkeamman hyötysuhteen moottori käy viileämpänä, jolloin laakereiden ja käämityksen elinikä pitenee. Uusinnalla ei siis saavuteta pelkästään säästöjä sähkölaskussa ja kasvihuonepäästöjen pienentymistä, tuloksena on myös pidemmät huoltovälit ja lisääntynyt luotettavuus.

Laskureista saat tietoa päätöksenteon tueksi

Isojen laitehankintojen pohjalla on aina tarkat arviot ja suunnitelmat. Päätöksenteon tueksi tarvitset laskelmia, joiden avulla pystyt vertailemaan vaihtoehtoja. Helpoimmalla pääset, kun käytät laitevalmistajien ylläpitämiä ilmaisia laskureita.

Karkeimmissa versioissa syötetään vain IE-hyötysuhdeluokka ja energian hinta. Pidemmälle viedyissä malleissa voit määritellä käyttökohde hyvinkin tarkasti. Tällöin laskentaan viedään tarkat käyntiajat ja käyttökohteessa vaihteleva kuormitus. Laskureilla on mahdollista selvittää myös taajuusmuuttajan tuoma energiansäästö. Alla on linkki kolmeen vaihtoehtoon:

  • ABB:n osalta apuja on saatavissa laskentatyökaluista Energysavecalculator  ja Optimizer. Optimizer on hyvä apu ABB:n moottorien valintaan ja dokumenttien keräämiseen.
  • Siemens tarjoaa energiansäästöön ja takaisinmaksuajan kartoittamiseen työkalua SinaSave.

Moottorin uusiminen IV-koneissa

Mikäli hankintapäätös kohdistuu IV-koneen puhaltimien moottoreihin, kannattaa samassa yhteydessä tarkistaa sekä vanhojen peltimoottoreiden että toimilaitteiden kunto ja tarvittaessa päivittää uusiin. Tässä vaiheessa voi tulla myös ajankohtaiseksi lisätä kosteus-, ilmamäärä ja hiilidioksidipitoisuuden mittaukset.

Säästöt syntyvät kokonaisuuksista, ei yksittäin uusituista laitteista.

 

Kuva 1: Puhaltimen moottori

 

Kuva 2: Puhaltimen moottorin uusimisen yhteydessä kannattaa päivittää myös peltimoottorit ja muu anturointi

Taajuusmuuttajat talotekniikan sovelluksille

ABB:n Taajuusmuuttajista ACH580-sarja on räätälöity talotekniikan sovelluksille. Pienemmän kokoluokan ACS320-sarja soveltuu hyvin pumpuille ja puhaltimille. Danfossin ja Vaconin mallistossa valinta kannattaa kohdistaa heidän HVAC-sarjaan. Mallisto on tarkoitettu erityisesti lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointisovelluksiin.

Taajuusmuuttajakäyttö rasittaa vanhaa moottoria

Mikäli järjestelmä päivitetään moottoria lukuun ottamatta, saatetaan ohjaustavan muutoksella törmätä uusiin ongelmiin. Taajuusmuuttajakäyttö rasittaa moottorin eristystä verrattuna aikaisempaan käyttötapaan. Ohjaustavan muutoksen myötä ongelmia saattaa ilmetä moottorin lämpenemisestä. Todennäköistä on myös tärinän ja melun lisääntyminen.

Rakennusautomaation kenttälaitteet SLO:n valikoimassa

Rakennusautomaation kenttälaitteita löytyy SLO:n varastovalikoimasta Produalin, Siemensin ja Belimon tarjonnasta.

Kuva 3: Erilaisia Produaalin antureita voidaan käyttää IV-koneen mittauksiin

Eaton julkisti uusia tehokkaita 1-vaiheisia 9SX UPS -laitteita

Uudet mallit ovat jatkoa menestyksekkäälle EATON 9130-tuotesarjalle ja tulevat korvaamaan sen teholuokissa 700 VA–6000 VA.

EVLink Smart Wallbox – Latauslaite puolijulkisiin ja julkisiin kohteisiin

Käytännöllisiä ominaisuuksia EVlink Smart wallbox on älykäs, helppokäyttöinen latauslaite, jolla saat tunnissa ladattua autoosi lisää toimintamatkaa 20-100 km, laitemallista ja auton ominaisuuksista riippuen.

Uusi LED-painikesäädin tarjoaa valmiuden älykkäisiin tilanneohjauksiin

Uusi LED-painikesäädin mahdollistaa valaistuksen ohjauksen perinteisesti painikkeilla tai ABB-free@home Next -sovelluksella. Langaton ohjaus on mahdollista älykkään painike-elementin Bluetooth-yhteyden ansiosta. LED-painikesäädin koostuu ohjausyksiköstä (64851 U-500), painike-elementistä (62711 WL-500) ja 1-osaisesta keskiöstä (SR-1-XX). Keskiö on saatavilla sekä Jussi että IMPRESSIVO®- sarjana sekä kaikissa IMPRESSIVO®-sarjan väreissä. Langaton painike-elementti mahdollistaa valaistuksen langattoman ohjauksen ABB-free@home Next-sovelluksella sekä usean laitteen liittämisen yhteen. Säätimen älykäs painike-elementti mahdollistaa myös valmiiden tilanneohjauksien luomisen, jolloin ennalta valitut LED-painikesäätimet säätyvät haluttuun tunnelmaan sopivaksi vain yhdellä painalluksella. LED -painikesäädin soveltuu käytettäväksi säädettävien LED-lamppujen ja LED-valaisimien kanssa. Säädin soveltuu myös käytettäväksi yhdessä hehkulamppujen, pienjännitehalogeeni-lamppujen perinteisellä tai elektronisella muuntajalla sekä himmennettävien energiasäästölamppujen kanssa. Säädin ei tarvitse toimiakseen nollajohdinta, mutta se voidaan kytkeä tarvittaessa (suositellaan käytettäväksi pienten kuormien <10W/VA kanssa). Säätimen tehoalue on 3-100 VA LED-kuormille ja 3-240 W muille kuormille. [su_table responsive="yes"] Tyyppi Snro Kuvaus Pakkauskoko 64851 U-500 26 194 43 Ohjausyksikkö, LED-säädin, koje 1/10 62711-WL-500 28 157 09 Painike-elementti, 1-osainen, langaton 1/10 SR-1-214 28 155 01 Painike keskiö 1-osainen Jussi 1/10 SR-1-84 28 155 13 Painike keskiö 1-osainen Impressivo valkoinen 1/10 SR-1-81 28 155 11 Painike keskiö 1-osainen Impressivo antrasiitti 1/10 SR-1-83 28 155 12 Painike keskiö 1-osainen Impressivo alumiini 1/10 SR-1-885 28 156 56 Painike keskiö 1-osainen Impressivo mattamusta 1/10 [/su_table]