Jarmo Harttunen
Markkinointipäällikkö,
SLO Oy
18.5.2021

Nykyään kuulee usein seuraavan lauseen: ” Haemme kannattavaa kasvua “. Mietin, että kuinka tuo on mahdollista saavuttaa, kun kilpailu kiristyy ja omat kustannukset nousevat? Varsinkin tuotteiden raaka-ainekustannusten nousu on tällä hetkellä kovassa vauhdissa. Kasvun hakeminen itsessään on hyvä asia, kunhan ensin muistaa tarkistaa, että yrityksen toiminnassa on kaksi tärkeää perusasiaa kunnossa.

Tarvikesaatavuus on perusta, joka pitää varmistaa uudistushuumassakin

Kun alan ja sillä toimivien yrityksien tehokkuustoimia seuraa, toistuvasti nousee esille pyrkimys tuoda uusia asioita esille. Kylmä tosiasia kuitenkin on, että uudet jutut eivät välttämättä sovellu suoraan kaikille yrityksille. Uusiutuminen voi jopa vaikeuttaa yrityksien perustoimintoja.

Niissä yrityksissä, joissa uusiutumisessa on onnistuttu, asioita tehdään nyt erilaisella otteella. Innovointipuuskassa kuitenkin helposti unohtuu toiminnan pohja, eli tuotteiden saatavuuden varmistaminen.

Meille SLO:lla on aina ollut tärkeintä tuotteiden hyvä saatavuus, sehän on meidän toimintamme perusta. Tämän pohjan ylläpitämiseen ja vahvistamiseen panostamme pitkäjänteisesti, koska työmaat eivät etene, jos materiaali puuttuu. Hyödynnä palvelutasoamme, kun teet tarviketilauksia. Näin pidät ensimmäisen perusasian kunnossa, myös toiminnan uudistuessa.

Talon ulkopuolelta tulevan viestin vaikutus on usein merkittävä. Hyödynnä siis SLO:n asiantuntijoiden viestintää omassa toiminnassasi.

Kehitystyö on yhteispeliä

Kehitystyö on toinen perusasia, jonka on hyvä olla kunnossa. Tällöin yrityksen kannattava kasvu syntyy lähestulkoon itsestään.

Omalla erityisellä mallilla kehitämme uniikkeja ratkaisuja vaativiinkin ympäristöihin. SLO:n ammattilaiset omaavat uskomattoman paljon hiljaista tietoa ja yrityksessämme on yhdessä tekemisen kulttuuri asiakkaidemme kanssa.

Näillä eväillä pystymme löytämään asiakkaidemme tarpeisiin juuri ne oikeat ratkaisut ja tarjoamaan sopivat materiaalit sekä hinnat. Ota yhteyttä myyjääsi, hänellä on nyt paljon annettavaa sinulle.

Uudistamme ja kehitämme asioita päivittäin asiakkaidemme eduksi. Teemme työtä vastuullisesti kunnioittaen ympäristöämme, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme.

Tehokasta ja tuloksellista yhteistyökesää!

 

 

Nestorin uusi kaappiyhdistelmä erityisesti FTTH-sovelluksiin mikrokanavaverkoissa

Nestor Cablesin uusi ulkoasennuksiin soveltuva kaappiyhdistelmä koostuu 850 mm korkeasta K0-jakokaapista sekä NC-320 Optimus -jatkoskaapista. Se on tarkoitettu erityisesti mikrokanavaverkkoihin.

Betonijalustan nostin WLL 700kg

Työturvallisuutta työmaille Työturvallisuutta arvostetaan korkealle työmailla ja valvontaa työmailla on lisätty.  Käyttäjät arvostavat nostoriskien vähenemistä, tarkempaa ja sitä myöten tehokkaampaa työskentelyä.