Seppo Mustonen
Aluejohtaja, Pohjois-Suomi,
SLO Oy
3.6.2021

Sähkötarvikkeiden hinnat ovat pysyneet tasaisina useiden vuosien ajan, mutta nyt alkuvuoden ja kevään aikana on tapahtunut huomattavaa hintojen nousua. Hinnankorotusten taustalla on paitsi globaali pula raaka-aineista, myös kysynnän raju lisääntyminen sekä poliittiset päätökset.

Rahapolitiikka oli jo ennen koronaviruspandemiaa hyvin kevyttä lähes jokaisessa maassa. Talousoppien mukaisesti rahan tarjonnan lisäyksen vaikutus on yleisen hintatason nousu. Inflaatio aiheutuukin juuri rahan arvon pienenemisestä sen tarjonnan lisääntyessä. Ennakkotietojen perusteella inflaatiovauhti oli Euroalueella toukokuussa 2,0 prosenttia. Hintojen kohoamista joudutti etenkin energian kallistuminen, joka taas johtuu pitkältä raakaöljyn kallistumisesta.
Elvytysohjelmat tietenkin kuumentavat taloutta lisää, josta aiheutuu yleisen hintatason nousu. Nollakorkojen aika on ohi.

Koronapandemian seurauksena toimitusketjut menivät sekaisin, eikä se ongelma ole ihan hetkessä ohimenevää laatua. Kun maailmantalous alkoi taas kiihdyttää, aiheutui siitä väkisin raaka-aine- ja materiaalipulaa, komponenttipulaa sekä konttipulaa. Lisäksi kuljetuskustannukset ovat nousseet hurjasti.
Talouskasvun elpyminen tukee yleisesti myös teollisuusmetallien hintoja. Kuparin hinta kävikin toukokuun puolivälissä kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla, yli 10.000 dollarissa. Toinen merkittävä tekijä kuparin hinnan nousuun liittyy sähköautojen valmistamiseen. Sähköautot sisältävät neljä kertaa enemmän kuparia kuin polttomoottoriautot, joten sähköautojen suosion kasvu lisää myös kuparin kysyntää.

Sähkötarvikkeiden hintoja nostavat myös mm. teräksen hinnannousu, öljyn hinnan kohoaminen sekä alumiinin hintakehitys. Jokaisen kannattaa siis huomioida nämä hinnanmuutokset omassa toiminnassa, suunnittelussa ja hinnoittelussa.

Toinen alaamme uhkaava riski on raaka-aineiden, komponenttien sekä materiaalien saatavuusongelmat, jotka vaivaavat erityisesti elektroniikkaa sisältäviä tuotteita sekä muovituotteita. SLO on Suomen suurin sähkötukkuliike, joten pyrimme omalta osaltamme varmistamaan tuotteiden saatavuuden asiakkaillemme. Uskomme, että tässäkin tilanteessa pystymme olemaan luottamuksen arvoinen kumppani.