SLO ja valaisinpylväsvalmistaja Tehomet tuottivat Mikkelin asuntomessualueelle innovatiivisen katuvalaisinratkaisun,

jossa yhdistyvät paikallisesta luonnosta hyödynnetty puumateriaali ja valaistuksen paras asiantuntijaosaaminen.

– Vastaavaa projektia ei ole koskaan aiemmin tehty. Pääsimme toteuttamaan visiomme messualueen tonteilta kaadettavan puuston uusio​​​käytöstä alueen katuvalaisinpylväissä, hehkuttaa Tehometin vientipäällikkö Ola Muttilainen.

Tehometin Muttilaisella oli kotiseuturakkauden synnyttämä voimakas näkemys siitä, millaiselta Saimaan vesistöön rajoittuvan kangasmetsäisen ranta-alueen pitäisi näyttää. Asuntomessualueelta kaadetut komeat petäjät voisi uusiokäyttää asuntomessujen katuvalaisuprojektissa ja samalla visualisoida aluetta alkuperäistä luontoa kunnioittaen.

– Aluksi hieman hullultakin kuulostavan pylväsratkaisun toteuttamisen mahdollisti avoin keskusteluyhteys ja joustavuus eri toimijoiden välillä. Puolet alueelle aiotuista teräspylväistä vaihdettiin lopulta alueen omiin petäjäisiin pylväisiin, kommentoi SLO:n Mikkelin myyntipäällikkö Osmo Korhonen uniikin hankkeen alkuvaiheita.

 

SLO koordinoi koko Mikkelin Asuntomessujen katuvalaistuksen materiaalihankinnat. Toteutuksessa piti huomioida, sekä messuorganisaation eri asiantuntijatahojen valaistukseen liittyvät kokonaissuunnitelmat, että yksittäiset valaisinpylväät ja niihin kuuluvat vaatimukset. Valmiit SLO:n koordinoimat valaistustuotteet toimitettiin lopuksi messualueelle ESE-Tekniikan asennettavaksi.

 

“Yhteistyö SLO:n kanssa on enemmän kuin osiensa summa: Voimme aina luottaa SLO:n kokonaistoimituksiin. Asiointi heidän kanssaan on joustavaa ja keskusteluyhteys toimii”

Ola Muttilainen, Tehomet Oy​

 

SLO:n vahvuus asiantuntevassa paikallisesti toimivassa myyntiorganisaatiossa

SLO:n ja Tehometin vuosia jatkuneen yhteistyön synnyttämä luottamus toivat hankkeeseen rutiininomaista sujuvuutta. Suunnittelu ja aikataulutus hoituivat Mikkelin myyntikonttorin kautta.

– SLO:n tutut luotettavat paikalliset myyntipäälliköt ja myös eri paikkakuntien myyjien välinen yhteistyö näkyy aina toimitusvarmuutena ja korkeana laatuna. Heidän kokonaisratkaisut palvelevat meitä yhteisissä valaisinpylväsprojekteissamme parhaalla mahdollisella tavalla, summaa Tehometin Ola Muttilainen tyytyväisenä vuosien yhteistyötä SLO:n kanssa.

Myyntipäällikkö Korhonen allekirjoittaa mieluusti SLO:lle osoitetut kehut työskenneltyään jo lähes kolme vuosikymmentä SLO:n Mikkelin myyntiorganisaation palveluksessa.​​

SLO ja Tehomet Mikkelin Asuntomessujen luontoarvojen puolella

Mikkelin Asuntomessuilla korostuu upean miljöön puusto ja niiden kaatamista onkin pyritty minimoimaan. Valaisinpylväät valmistettiin lähituotantona kierrättäen tätä luonnon antia maanläheisellä ratkaisulla.

– Pääsimme palauttamaan tonteilta kaadetut puut arvokkaasti takaisin omille juurilleen. Tehometin dekoratiivisilla puupylväillä on PEFC-sertifiointi, jonka avulla pylvään matka voidaan jäljittää alkuperäistä korjuupaikkaa ja metsäkonekuskia myöten, kuvailee Muttilainen ylpeänä katuvalaistusprojektin uusiutuvaa teemaa.

Asuntomessualueelle on toteutettu myös valaistuksen ohjausta. Liiketunnistimet ohjaavat joidenkin katuvalaisimien toimintaa. SLO:n toimittamat valaisimet palavat hiljaisempina aikoina himmeämpänä ja kadun vilkastuessa valotehot kasvavat kulkijoita palvellen. Näin pystytään vaikuttamaan valaistuksen avulla alueen energian kulutukseen ja kestävään kehitykseen.

​​

Vientipäällikkö Ola Muttilainen

  • työskennellyt Tehometin palveluksessa 9,5 vuotta
  • asuu Mikkelissä, tiiviisti mukana asuntomessuprojektissa

Myynti päälikkö Osmo Korhonen

  • Työskennellyt SLO:ssa 26 vuotta
  • Asuu Mikkelissä 

Tehomet Oy

  • Pohjoismaiden johtava puisten ja teräksisten valaisinpylväiden ja -mastojen valmistaja
  • Perustettu vuonna 1979
  • Yrityksen kotikunta Kangasniemi, puupylvästehdas Parikkalassa
  • Valmisti Mikkelin asuntomessualueen puista PEFC-sertifioidut valaisinpylväät Kirkonvarkauden alueelle

ESE-Tekniikka Oy

  • Katuvalojen suunnittelu, saneeraus- ja rakennuskohteet
  • Yrityksen kotikunta Mikkeli
  • Perustettu 1999
  • Suunnitteli ja asensi Mikkelin asuntomessualueen katuvalot

Kiinnostuitko?​

SLO:n laajat projektipalvelut valaistuksessa kattavat muun muassa suunnittelun, tuotekonsultoinnin ja logistiikan. Ota yhteyttä myyntikonttoreihimme, niin suunnitellaan yrityksellesi sopiva kokonaisuus.​​

Teksti: Tiina Koivusipilä, Kuvat: Tehomet Oy​​

Teksti:
Tiina Koivusipilä

Kotkassa kenttävalaistus saneerattiin TV-lähetykset huomioiden

KTP:n kotikentälle asennetut Easy LEDin BUBOt välivarastoitiin Soneparilla

Siteco Streetlight 40

Tievalaistuksen uusi, energiatehokas tulokas

Lit by Cardin KoVa Kisko -kohdevalaisimet ovat saapuneet Soneparille!

KoVa -kiskovalaisimet ovat Unipro A75 3-vaihekiskoadapterilla varustettuja suunnattavia kohdevalaisimia.