Tommi Liimatainen
myyntijohtaja,
SLO Oy
1.11.2019

Harvemmin sitä tulee ajatelleeksi, mutta lähes aina hyvän asiakaskokemuksen taustalla on pitkälle hiottu ja lukuisia kertoja testattu prosessi, mikä takaa kerta toisensa jälkeen korkealaatuisia kohtaamisia. Näissä tapahtumat, tehtävät ja järjestelmät yhdistyvät asiakkaalle arvoa tuottavaksi kokonaisuudeksi.

Hyvät prosessit tasalaatuisien palveluiden ja tuotteiden perustana

Prosessiajattelu tuli minulle tutuksi edellisessä työpaikassani, jossa työskentelin 14 vuotta. Hyvin toimivat prosessit tarkoittavat tasalaatuisia palveluita ja tuotteita, siksi pidän niistä. Lisäämällä tätä näkemystä SLO:n jo vakiintuneisiin ja hyväksi todettuihin toimintatapoihin saamme uutta potkua tekemiseen. Suuntaamalla resursseja tehokkaasti asiakastyötä kehittäviin prosesseihin parannamme asiakaskokemusta ja luomme asiakkaille lisäarvoa.

Asiakkaiden menestymisen turvaaminen on tärkeää.

Uutena SLO:n myyntijohtajana koen, että yrityksemme vahvuus on itsenäisyys Suomen markkinoilla. Vaikka olemme osa suurta kansainvälistä konsernia, pystymme ketteryyteen ja kehitämme jatkuvasti uutta markkinoidemme ominaispiirteet huomioiden. Näin siksi, että haluamme tarjota sopivia ratkaisukokonaisuuksia erikokoisiin projekteihin ja muuttuviin tarpeisiin.

Palvelutarjontaa kehitetään asiakkaiden tarpeiden mukaan

SLO:lta on vuoden aikana tullut paljon uusia palveluita, joilla tavoitellaan vielä parempaa asiakaskokemusta. Uutuuksien joukossa on muun muassa hankintatuotteiden välivarastointi, sähköauton latausaseman valintatyökalu, esiasennukset, mittareiden huoltopalvelu, projektitoimitus ja täsmäpaketointi. Lisäksi palvelemme valtakunnallisesti kuljettamalla työmaille joustavasti ja monipuolisesti projektin tarpeet huomioiden.

Palveluiden listaan on piakkoin odotettavissa uusi tulokas, tilauslajittelu, joka on kehitetty asiakkaiden tarpeesta hallinnoida työmaatoimituksia tarkemmalla tasolla. Tilauslajittelussa tavarat toimitetaan työmaakohteisiin tilauskohtaisina lavoina. Tässä asiakas pystyy ketterästi tilaamaan palvelun sähkönumerolla suoraan verkkokaupasta ja ilman välikäsiä.

Kehittämällä palveluita prosessimaisesti saamme tuotettua tasalaatuisia ja toimivia ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin. Yhdessä tekemällä saavutamme parhaita tuloksia.