SLO toimitti GEF:fin aurinkosähköjärjestelmän Napapiirille

Rovaniemeläinen yritys Polarlehdet kyllästyi sähkön siirtomaksujen jatkuviin korotuksiin ja halusi tuottaa käyttämänsä sähkön itse. Urakoitsijaksi valikoitui Rovaniemeläinen Sähkötapio Oy, joka tekee sähköasennuksia koko Pohjois-Suomen alueella.

Sähkötapion toimitusjohtaja Hannu Tapio on erittäin kiinnostunut aurinkoenergiasta, ja hänellä onkin aurinkokennot niin kotona kuin toimistossa.

Tapio näkeekin, että oikein mitoitettu ja toteutettu aurinkosähkövoimala on kannattava investointi. – Voimala kannattaa mitoittaa oman sähköntarpeen mukaan. Se tarkoittaa sitä, että mahdollisimman suuri tuotetun sähkön osuus kulutetaan kiinteistössä, ja verkkoon päin menee mahdollisimman vähän sähköä.

Aurinkosähkövoimalan käyttöikä on kymmeniä vuosia. Mikäli takaisinmaksuaika ei ole ollut primäärinen valintaperuste, olemme asentaneet kattopinnan salliessa yleensä 10 kWp järjestelmän. Tällöin saadaan merkittävää tuottoa myös pilvisinä päivinä ja päästään hyödyntämään lähitulevaisuudessa markkinoille tulevia varausjärjestelmiä, Tapio kertoo.

 

Asennus onnistuu jyrkällekin pinnallePolarlehdet aurinkosähköjärjestelmä Napapiirillä

Hannu Tapion kokemuksen mukaan aurinkopaneelit asennetaan yleisimmin katolle, koska se on helpoiten ja taloudellisimmin hyödynnettävää pinta-alaa. Myös paneelien maa-asennuksia ja seinäasennuksia käytetään kohteesta riippuen, mutta silloin on tärkeää varmistaa, että koko paneelistoon paistaa aurinko esteettömästi, ilman varjoja. – Polarlehtien asennus jyrkälle tiilikatolle oli vaikeahko, jolloin asennusaika 10 kWp:n järjestelmälle oli noin 70 tuntia. Hyötypuolelle kannattaa laittaa myös se, että paneelit suojaavat kattoa.

Paneelien asennuksessa kannattaa huomioida niin ilmansuunta kuin kaltevuuskin. – Suurin tuotanto saadaan, kun paneelit suunnataan etelään, mutta kaikki ilmansuunnat etelästä itään tai länteen ovat myös toimivia. Asennuskulma määräytyy maantieteellisen sijainnin mukaan, paras kallistuskulma Suomessa on 40 astetta. Ero käytettäessä 15-40 asteen kallistuksia on kuitenkin varsin pieni, eli paneelit tuottavat sähköä hyvin pienemmässäkin kulmassa, Tapio tietää.

Hannu Tapio näkee, ettei energian varastointi akkuihin tällä hetkellä kannata. – Verkkoon kytkettäville järjestelmille ei ole markkinoilla tällä hetkellä tarjolla teknisesti tai taloudellisesti järkevää sähköistä varaustekniikkaa, hän sanoo.

 

Aurinkopaneelit tekivät sähkön ostajasta sen myyjän

Rovaniemeläinen Polarlehdet Oy toimii mm. Matka24 -matkailumedian julkaisijana. Yrityksen toimitusjohtaja Jorma Aula näkee, että aurinkosähköjärjestelmässä on useita hyviä puolia: se tuottaa uusiutuvaa energiaa omavaraisesti, ja rahan säästämisen lisäksi se säästää myös ympäristöä, sillä järjestelmän tuottamasta puhtaasta sähköstä ei synny CO2-päästöjä.     

 

Aurinkosähköllä myönteinen imagovaikutus

Vinkit: Hannu Tapio, Sähkötapio Oy

– Olemme asuneet ekotalossa vuodesta 1980, jolloin rakensimme Rovaniemen ensimmäisen maalämpötalon. Myös nykyisessä talossa on vuodesta 1990 ollut maalämpö ja lämmön talteenottojärjestelmät. Tiloissamme on toiminut vuodesta 1980 lehtien toimitus ja nyttemmin luksusmatkailijoille tarkoitettu Katajaranta Apartment, jossa lomailee ihmisiä eri puolilta maailmaa.

Aurinkosähköjärjestelmän hankkiminen on osa toiminnan imagoa, mutta ennen kaikkea pyrkimys säästää energiakustannuksissa ja sähköyhtiöiden sikamaisessa rahastuksessa eli siirtomaksuissa, Aula miettii.

 

Hyötyä jo muutamassa kuukaudessa

Polarlehtien aurinkosähköjärjestelmä on toiminut lokakuusta 2016 alkaen, joten käyttökokemuksia ei ole kertynyt vielä kovin paljoa. Aulan mukaan positiivinen yllätys oli se, että tuotanto Napapiirillä alkoi nyt jo helmikuussa. – Maaliskuussa aurinkoisena päivänä tulee taivaalta 40-50 kWh, kun yli 400 neliön huoneistojen päivittäinen sähkönkulutus on noin 90 kWh. Keväisenä pakkaspäivänä järjestelmä tuottaa siis karkeasti puolet kiinteistön tarvitsemasta sähköstä. Osaltaan tulosta huonontaa se, että osa paneeleista on ollut vielä lumen alla ja lisäksi kaksi puuta varjostaa kattoa, Aula tuumii.

 

Käyttökohteita ympäri vuoden

Tähän saakka aurinkosähköstä on puhuttu lähempänä päiväntasaajaa olevissa kohteissa. Aulan kokemuksen mukaan aurinkosähköjärjestelmä on kannattava investointi myös Napapiirin korkeudella. – Se on järkevä asia, jos myös kesällä on sähkönkäyttökohteita, kuten jäähdytystarvetta tai sähköauton lataamista. Pörssisähkön alhaisen hinnan vuoksi ylijäämäsähkön myynti kantaverkkoon ei ole kovin kannattavaa.

-Parhaita kelejä aurinkosähkön tuottamiseen ovat kirkkaat talvipäivät, koska paneelin hyötysuhde on kylmässä parempi ja keväällä auringon tehoa lisännee myös kirkas valkoinen lumivaippa, Aula on huomannut.

Katso Polarlehtien sähköntuotantoa netissä

Jorma Aulan laskelmien mukaan hänen kiinteistönsä kokonaisvuosikulutus on noin 36 000 kWh, josta auringosta tulisi keskimäärin 8 000-10 000 kWh. Ylijäämäsähkön he myyvät sähköä toimittavalle yhtiölle.​​

Napapiirillä sijaitsevan Polarlehtien kiinteistön sähköntuotantoa voi seurata reaaliajassa osoitteessa www.matka24.com.


 

Aurinkosähkön tuotanto kasvaa tasaisesti​

Aurinkosähköjärjestelmien myyminen sekä asentaminen on uusi ja nopeasti kasvava liiketoiminta-alue sähköurakoitsijoille. Uusia aurinkovoimaloita on syntymässä nyt runsaasti eripuolille Suomea. Koko toimiala onkin vahvassa nosteessa ja aurinkosähkö kulkee uusiutuvien energianmuotojen kirkkaimmassa kärjessä. Pohjoisesta sijainnista huolimatta Suomi soveltuu aurinkosähkön tuotantoon hyvin, kiitos pitkien kesäpäivien. Suomessa auringon säteily on yhtä voimakasta kuin Saksassa, jossa jo yli 5 % sähkötuotannosta katetaan aurinkosähköllä.​

Laatuun kannattaa panostaa

Aurinkosähköjärjestelmä kestää ja tuottaa sähköä vuosikymmeniä. Laadukas, varmatoiminen ja pitkäikäinen aurinkopaneeli-investointi ei vaadi huoltoa eikä siinä ole kuluvia osia. SLO:n valikoimassa olevan Green Energy Finlandin aurinkovoimala kestää aikaa ja ilmaston rasituksia, koska se käyttää parhaiden yhteistyökumppaneiden komponentteja, kuten mm. ABB:n inverttereitä.

Vinkit: Hannu Tapio, Sähkötapio Oy

​​​
     

Jorma Aula

  • Toimitusjohtaja, päätoimittaja, Polarlehdet Oy
  • Rovaniemi
  • Matkailumedian kustantaja ja
    luksusmatkailijoiden majoittaja
  • Toimittajana ja kustantajana eri medioissa
    1970-luvulta, yritys perustettu 1989
  • www.matka24.com, www.kanaria24.com, www.santa24.fi,
    Travel Rovaniemi, kiinankielinen Santa24

Hannu Tapio

  • Toimitusjohtaja, Sähkötapio Oy
  • Rovaniemi
  • sähköasennuksia reilulla asenteella asiakkaidemme
    parhaaksi
  • alalla 35 vuotta, yritys perustettu vuonna 2002
  • www.sahkotapio.fi

Seppo Mustonen

  • Aluejohtaja, Pohjois-Suomi
  • SLO:n Oulun konttorilla vuodesta 2016
  • seppo.mustonen@slo.fi

 


Kuvat: Polarlehdet Oy

Teksti:
Janette Karinkanta ja Seppo Mustonen
Kuva:
Polarlehdet Oy

Nyt on energiatehokkuusremontin aika

Rakennusten hiilijalanjäljestä jopa 75% syntyy käytön aikana. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on keskeinen keino pienentää energiankulutusta ja siten auttaa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.   Ratkaisevassa roolissa on rakennusten käytönaikainen energiatehokkuus Korjaamisen tarve ei katoa poikkeustilanteessa minnekään, joten myös nyt on oikea aika tehdä kiinteistöjen energiaremontteja. Varsinkin omakotitaloissa pystyy jo pienillä teoilla vähentämään energiankulutusta. Energiatehokkuus on myös osa huoltovarmuutta, koska se parantaa energiaomavaraisuuttamme. Valtiolta avustusta energiaremonttiin Valtio antaa energia-avustuksia remontteihin, jolloin yhä useammalla on taloudellinen mahdollisuus parantaa oman kodin tai taloyhtiön tehokkuutta. Jokainen korjattu rakennus on askel kohti hiilineutraalimpaa Suomea. Lisäksi toimiva sähköistys lisää helppoutta, hyvinvointia ja kiinteistön turvallisuutta. Älykkäät talotekniset ratkaisut kehittyvät vinhaa vauhtia Digitalisaatio ja rakennusautomaatiojärjestelmät tarjoavat valtavat mahdollisuudet kiinteistöalalle. Älykkäät rakennukset ovat kohta keskuudessamme, koska ihmiset haluavat helppoa, turvallista, energiaa säästävää ja vähäpäästöistä elämäntapaa. Parempaa valoa uudella LED-tekniikalla Älykäs teknologia mahdollistaa myös kustannusten, resurssien ja energian säästön infrassa, rakentamisessa ja liikenteessä. Valaistusremontilla saadaan säästöjä käyttökustannuksiin ja parannetaan valaistuksen määrää ja laatua valitsemalla uutta led-tekniikkaa. Uusimalla niin ulko- kuin sisävalaistus säädettäviin ja pitkäikäisiin led-valaisimiin, tilan viihtyisyys paranee ja hiilijalanjälki pienenee. Sivutuotteena positiivinen yrityskuva ja mukavammat työolosuhteet Vähäpäästöisyys ja energiatehokkuus ovatkin nyt yritystenkin liiketoiminnan ytimessä, joten toimitilojen, hallien ja piha-alueiden korjaustarve kannattaa tarkistaa. Oheishyötyjen, kuten asiakastyytyväisyyden, maineen sekä työolosuhteiden paraneminen kannattaa huomioida myös kannattavuustarkasteluissa. Nyt kannattaa investoida aurinkojärjestelmiin ja sähköautojen lataukseen Ajankohtaisia investointikohteita ovat energiatehokkuuden lisäksi myös mm. aurinkosähköjärjestelmät sekä sähköautojen latausasemat. Näidenkään asennus ei katso vuodenaikaa. Hyvä on myös muistaa, että kiinteistön arvo kasvaa energia- ja kustannustehokkuuden myötä.   [su_box title="Neljä syytä tehdä energiaremontti" style="soft" box_color="#eceef0" title_color="#0f0d0d"] Valtio avustaa energiaremontteja Rakennusautomaatiolla saat säästöjä Uudella led-tekniikalla parannat valaistusta samalla kun säästät Vähäpäästöisyys ja energiatehokkuus ovat modernin liiketoiminnan ytimessä [/su_box]  

Vastuullisuus on GEF:lle paneeleiden alkuperää laajempi käsite

Hankinnoissa tarkastellaan paneelien lisäksi kaikkien voimalakomponenttien taustat sekä niiden toimitusketjut. GEF Aurinkovoimalan paneelit kiinnitetään suomalaisesta teräksestä Orimattilassa valmistetuilla kiinnikkeillä. GEF:n palvelutarjontaan kuuluva GEF Vision-energianhallintapalvelu on Suomessa suunniteltu ja palvelun tiedonsiirtolaite valmistetaan Suomessa. Vastuulliset toimet hiilidioksidipäästöjen suhteen on huomioitu myös logistiikkakumppanin valinnassa.

Laadukkaat ja kestävät tarvikkeet aurinkovoimaloiden rakentamiseen

Soneparin tuotepäällikkö suosittelee LONGin paneeleita sekä Forniuksen tai Kacon inverttereitä