Ouneva Oy aloitti toimintansa sähköliitinten ja -komponenttien valmistajana yli 50 vuotta sitten. Vuonna 1972 perustettu yritys lähti valmistamaan ensimmäisinä tuotteinaan kupariliittimiä, tavoitteenaan valmistaa luotettavia ja turvallisia tuotteita Suomessa. Ensimmäisten valmistettavien tuotteiden joukossa olivat kaapelikengät, joita valmistamme vielä tänäkin päivänä.

Ounevan kaapelikengät ovat valmistettu 99,9 % puhtaasta kuparista. Pinnoituksen teemme tinalla omalla elektrolyyttisen pintakäsittelyn linjallamme. Korkealaatuinen pinnoitus on tuotteiden yleislaadun ja toimivuuden kannalta todella tärkeä, jonka takia olemme panostaneet pintakäsittelyprosessiimme.

Kaapelikenkiä käytetään kuparikaapeleiden, sekä käämien, johtojen ja kiskojen päättämiseen, kytkemiseen ja haaroittamiseen. Tuotteita tarjoamme erittäin laajasti erikokoisille käyttökohteille. Valmistamme kaapelikenkiä myös erilaisilla lapamitoituksilla, kahdella reiällä, taivutettuna sekä 45° että 90° asteen kulmaan ja harvasäikeisille tai tiivistetyille kuparikaapeleille ja -johtimille. Laadukkaat materiaalit pidentävät tuotteiden käyttöikää ja tuotteet soveltuvat haastaviinkin ympäristöihin ja olosuhteisiin.

Asennus on testattu yleisimmillä puristustyökaluilla Elpressistä Milwaukeen työkaluihin. Liittimille sopivat puristustyökalut löydät tuotekatalogistamme. Puristuksissa saa käyttää vain ja ainoastaan katalogissamme ilmoittamia työkaluja. Näin taataan turvallinen ja kestävä liitos. PK-kaapelikengät ovat UL-hyväksyttyjä standardilla UL 486A-486B.

Sonepar (SLO) on myynyt Ounevan kaapelikenkiä XMAR-nimikkeellä jo vuosia. Tuotenimityksen uudistamisprosessia on tehty Soneparilla vuoden 2023 ajan. XMAR-tuotenimike poistetaan käytöstä (800 m2 liittimet jäävät XMAR-nimikkeelle) ja tilalle tulee Ounevan PK-sarjan tuotenimitys. Tuotteet ovat täysin samoja, joten tuotenimikkeen muuttuminen ei vaikuta tuotteiden käyttökohteisiin tai -ominaisuuksiin! Jatkossa siis löydätte tutut XMAR-kaapelikengät PK-kaapelikenkien nimellä.

Lisätietoja saatte tarvittaessa Sonepar-myyjältänne. Ounevan kotimaisiin tuoteratkaisuihin voitte tutustua tarkemmin Soneparin verkkokaupassa, lähimmässä Sonepar-myymälässänne tai Ounevan verkkosivuilla.

 

Teksti:
Ouneva Oy
Kuva:
Ouneva Oy

XVRG 15-jatkossarja täydentyy

SLO:n suositun tuotesarjan 1 kV:n XVRG 15-jatkossarja täydentyy toivotulla jatkoksella XVRG 15240. Uuden jatkoksen käyttöalue on kovasti kaivattu 95…240 mm² 1 kV.

Ebeco roudansulatusmatto

Roudansulatusmattoja käytetään nopeaan ja helppoon roudan sulatukseen ja lämpimänä pitämiseen monissa käyttökohteissa. Routa pystytään sulattamaan noin 30 cm syvyydeltä riippuen ympäristön lämpötilasta sekä maa-aineksesta.

Täydellinen ratkaisu – kaapelien asentaminen aurinkopaneelien asennuksissa

Wibe Groupilla on ratkaisut kaapelien asentamiseen kaikentyyppisiin asennuksiin ja ympäristöihin, eivätkä aurinkopaneeliasennukset ole poikkeus. Wibe -tikashyllyt sekä Defem -lankahyllyt tunnetaan laadustaan, kestävyydestään sekä pitkästä käyttöiästään, mutta myös ketteryydestään ja joustavuudestaan. Eli ominaisuuksista, joita tarvitaan turvalliseen ja kestävään aurinkopaneeliasennuksiin. [su_table responsive="yes" fixed="yes"] Snro Nimi Pinnoite Tyyppi 14 392 98 Seinäkiinnike B4 Mini HDG Defem 14 392 57 Seinäkiinnike B4 HDG Defem 14 462 92 Kattokiinnike 5TPA HDG Wibe 14 452 66 Seinäkiinnike 11/25 HDG Wibe 14 452 67 Seinäkiinnike 11/75 HDG Wibe 14 364 15 Asennuskisko 24/48 HDG Wibe 14 585 38 T-pultti 26U HDG Wibe 14 364 09 Kombikiinnike 53 HDG Wibe [/su_table] *) Lisää tuotteita löydät katalogeista, joita voit ladata osoitteestahttps://wibe-group.com/fi/lataa/luettelot-ja-esitteet