Sähköautoja on yksityiskäytössä jo jonkin verran, mutta jakeluliikenteessä sähköinen pirssi on harvinaisempi. SLO päätti kokeilla ajan hengen mukaisesti toimitusten kuljettamista täyssähköautolla. Parin vuoden ajojen perusteella voidaan todeta, että sähköauto vie asiakkaiden tilaukset perille varsin hyvin. Lue kirjoituksesta, mitä havaintoja kokeilusta syntyi.

SLO:lla on ollut sähköauto jakelukäytössä vuoden 2018 alusta alkaen. Auton hankki kuljetuksista vastaava jakelukumppani ja yhteiseen kokeiluun lähdettiin testimielessä. - Halusimme nähdä, miten sähköautot toimivat jakeluissa, kertoo Olli Ylösjoki, SLO:n kuljetuspäällikkö. Polttoaineettomaksi työjuhdaksi valikoitui täyssähköauto Nissan E-NV200, joka oli hankintahetkellä paras vaihtoehto raskaampaan käyttöön.

Akkujen latausajan ja toimintasäteen optimointia

Sähköautokuljetukset aloitettiin SLO:n Tuntitoimituksen tilauksilla. Vaikka Tuntitoimitus on vain pääkaupunkiseudun sähkötarviketilausten kuriiripalvelu, ajettuja kilometrejä saattaa päivän aikana kuitenkin kertyä paljon. Täyssähköauton akkujen kapasiteetti joutui todelliseen testiin, sillä Tuntitoimitus lähtee SLO:n keskusvarastolta tasatunnein lukuisia kertoja päivässä. Tiheäsyklisyys aiheutti sen, että akut eivät ehtineet latautua riittävästi ennen uutta starttia.

Akkujen kestävyysrajoitusten takia alkuperäistä suunnitelmaan muutettiin matkan varrella. Kun auto siirrettiin kahdesti päivässä starttaaviin päivätoimituksiin, latausaikaa kertyi huomattavasti enemmän, ja näin ollen toimintasäde saatiin venytettyä riittävän pitkäksi.

Mitä kokeilusta opittiin

Täyssähköauton koko elinkaareen ekologisuutta emme lähde tässä arvioimaan, koska valmistuksen ja käytön päästöttömyys eivät kulje käsi kädessä. Sen verran toteamme, että vuoden aikana yhdellä täyssähköautolla liikutettiin toimituksia lähes 18 000 kilometriä ja CO2 – päästöissä saavutettiin noin 3 000 kg säästöt.

Vajaan kahden vuoden mittainen kokeilu opetti sen, että sähköauto sopii hyvin keskusta-alueiden lyhyille jakelureiteille. Paikallisesti täyssähköauto on päästötön, joten kaupunkiympäristön viihtyvyyteen sillä on varmasti vaikutusta.

Koska raskaammassa käytössä ja pitkillä jakelureiteillä nykyisten sähköautojen akkukapasiteetti ei vielä riitä SLO:n kokonaistarpeeseen, jäämme vielä odottamaan akkuteknologian kehitysharppauksia ennen kuin valjastamme sähköisen kuljetuskaluston laajemmin SLO:n jakeluun.

 

Jos suunnittelet sähköautojen hankintaa jakelukäyttöön:

  • Huomioi jakeluaikatauluissa tarpeeksi pitkät latausajat jakeluautoille.
  • Tarvitset riittävän latausinfran. Tavallinen pihakeskus ei sovellu sähköautojen lataamiseen, riskinä on ylikuumeneminen ja pahimmassa tapauksessa tulipalo.

Teksti:
Marja Apunen-Mäkelä
SLO Oy
Kuva:
Marja Apunen-Mäkelä / SLO Oy

Ensto One Home superhelppoon kotilataukseen

Omakotitalojen tyylikäs latausasema on helppo asentaa, hallinnoida ja käyttää

ABB:n jakokeskukset sähköautojen lataamiseen

Tehokas, luotettava ja joustava sähköverkkoliitäntä

Oikeudenmukaista sähköautojen lataamista

Kun ajoneuvojen latauksen tarve asuinrakennuksissa ja työpaikoilla kasvaa, on kohteisiin valittaville tuotteille ja palveluille syytä asettaa korkeat vaatimukset. Jotta ratkaisu on kestävä myös tulevaisuudessa, on hyvä panostaa latausasemiin, jotka kykenevät mittaamaan eri käyttäjien lataamiseen käytettämän energiankulutuksen.