Vaasan ToriParkissa sähköautojen latausasemaratkaisu toteutettiin erikoisvalmisteisella jakokaapilla

Vaasan keskustassa sijaitsevaan ToriParkkiin valmistui keväällä 2021 yhdeksän uutta sähköauton latauspaikkaa. Latauksen suuri virrantarve edellytti Kabeldonin jakokaapin räätälöintiä, missä Sonepar oli vahvasti mukana.

 

Sonepar palvelee myös standardista poikkeavien ratkaisujen kanssa

Kun vakioratkaisu ei syystä tai toisesta sovellu, Sonepar järjestää asiakkaiden tarpeisiin erikoisvalmisteisia tuotteita. Näin tapahtui Vaasan ToriParkissa, jossa Oy Ravera Ab:n toimitusjohtaja Leif Smedsin mukaan virrantarve oli niin iso, ettei mikään peruskeskus enää riittänyt.

Avainasiakasmyyjä Johnny Råholm oli osallisena räätälöidyn ABB Kabeldon SDC 073 -kaapelinjakokaapin hankintaprosessissa. – Sähköautojen latausinfran rakentaminen vaatii usein erillisen syötön keskijännitemuuntajalta. Koska Kabeldonin kaappeja käytetään muutenkin suurien sähkövirtojen jakamiseen ja se saatiin pienillä muutoksilla ToriParkin tarpeisiin sopivaksi, niin valita oli helppo. Kabeldonin kaappiin on myös mahdollista saada kaikki tarvittavat jonovarokkeet ja tarpeeksi suuret sulakkeet, tarkentaa Johnny syitä, jotka vaikuttivat päätökseen.

Kabeldon -jakokaappi

Julkisissa tiloissa kaappien pitää kestää ilkivaltaa ja vahinkoja

Kun sähkökaappi sijaitsee julkisessa paikassa, siihen saattaa kohdistua ilkivaltaa. Myös asiattomat henkilöt täytyy saada pidettyä ulkopuolella. – Koska kaapissa on erittäin hyvä lukitus ja vahva kotelointi kestää ilkivaltaa, se soveltui myös näiden ominaisuuksien puolesta erinomaisesti kohteeseen, jatkaa Johnny.

Parkkihallissa suojausta on vielä parannettu lisäämällä lattiaan suojatolpat, jotka estävät suurimmat kolarointivahingot.

 

Parkkihallissa paloturvallisuus määrittää materiaalivalintoja ja asentamista

Raveran tyypilliset toimeksiannot, kuten tuulivoimapuisto- ja verkonrakennusprojektit ovat suuria kokonaisuuksia. Useamman latausaseman asennustyö parkkihalliin oli kuitenkin verkkourakointiyhtiö Raveralle uudempaa tekemistä. – Aikaisemmin olemme asentaneet yksittäisiä AC-latureita ulkotiloihin, kertoo Leif.

Johnny muistuttaa, että ulkoasemien asennukset ovat yksinkertaisempia, sillä niissä uusi kaapeli voidaan tuoda latausasemalle maahan kaivettuna tai seinää pitkin. Parkkihallissa asennus olikin heti monimutkaisempi prosessi.

Maanalaisessa tilassa tulee muun muassa huomioida palokatko materiaalivalinnoissa ja rakentamisessa. ToriParkkiin valittiin Soneparin kaapelivalikoimasta paloluokiteltuja kaapeleita, kuten CCA ja DCA.

Parkkihallissa myös kaapeleiden vedot pitää suunnitella yksityiskohtaisemmin ja miettiä, mistä kaapeleille voi porata turvallisesti läpiviennit.

Virranjakokisko on nopea ja helppo asentaaVaasan ToriParkki, Lapp Connecto virranjakokisko, sähköautojen latauspisteiden rakentaminen

Jakokeskukselta kaapeli tuotiin kaapelihyllyä pitkin asennuspaikan viereen. Latauspisteille virta jaettiin LAPP Connecto -virtakiskojärjestelmällä. Se on hallin katonrajaan asennettava pitkä kisko, jossa on jokaisen aseman kohdalla virranottoyksikkö, tarpeelliset vikavirrat ja johdonsuojat. Virtakiskojärjestelmä on helppo ja nopea tapa asentaa, koska siinä tarvitsee vain tuoda yhdistetystä virranottoyksiköstä johto latausasemaan.

Parkkihalliin asennettiin yksi isompi DC-laturi ja neljä kappaletta tupla AC -latureita. Peruslataukseen sopivien tyypin 2 pisteiden enimmäisteho on 22 kW ja DC-pikalaturin teho on 50 kW. Kaikki latausasemat on saatu otettua yhdestä virtakiskosta.

 

Virranjakokiskolla on helppo lisätä latauspisteitä

Jos jatkossa on tarvetta muutoksille, pystyy kokonaisuuden helposti tuplaamaan. ABB:n räätälöidyssä Kabeldon -kaapissa on 630 ampeerin kiskosto ja nyt kapasiteetista on käytössä 250 ampeeria. Virranjakojärjestelmän osalta kokonaisuus on helposti muokattavissa lisäämällä virtakiskoon lisäasennuspaloja.

Johnny Råholm, avainasiakasmyyjä

– Pikalaturit tulevat yleistymään koska yleisillä paikoilla sähköautot pitää saada ladattua puolessa tunnissa. Saa nähdä, riittääkö tämäkään viiden vuoden kuluttua, toteaa Leif vastavalmistuneesta ToriParkin latausinfrasta.

– Jo nyt on viisi uutta ABB:n jakokaappiasennusta tulossa Vaasan alueelle: jäähallille, Elisa-Stadionille, Botnia-halliin, Yliopistolle ja Maailmanperintöportti – vierailukeskuksen yhteyteen. Ne ovat vastaavia, mutta pienempiä ratkaisuja, Raveran työmaapäällikkö Martin Geisor täydentää.

Työ verkonparannusten, kovaa vauhtia yleistyvien tuulipuistojen ja sähköautojen latausratkaisujen parissa edellyttää Raveralta päivittäistä yhteydenpitoa omaan myyjään Soneparilla. Martin kehuu, että jo tiiviiksi muodostunut yhteistyö helpotti asioiden hoitoa myös ToriParkin projektissa ja kohteeseen löydettiin oikea ratkaisu. Samalla vahvalla tekemisellä jatkuu sähköautojen latausinfran kehittäminen Vaasan alueella.

 

©Christoffer Björklund Leif Smeds ja Martin Geisor, Oy Ravera Ab, sähköautojen latauspisteiden rakentaminen Vaasan ToriParkki in

Leif Smeds
toimitusjohtaja
Oy Ravera Ab

Martin Geisor
työmaapäällikkö
Oy Ravera Ab

Oy Ravera Ab on yritys, jolla on pitkät perinteet ja juuret vuoteen 1892 saakka. Yritys sai nykyisen muotonsa vuonna 2006, kun Vaasan Sähkö jakautui eri tytäryhtiöihin. Vuonna 2020 Elvera-konserni osti yrityksen, mutta liiketoiminnan ydin on säilynyt ennallaan.

Tämä kokenut verkkourakointiyhtiö rakentaa, kehittää ja kunnossapitää elintärkeitä sähkönjakeluverkkoja. Laaja yleinen asiantuntemus alalta käsittää niin yksittäiset palvelut kuin kokonaisratkaisut sähköasemista muuntaja-asemiin ja älykkäisiin energiaratkaisuihin.

Ravera on arvostettu ja pitkäaikainen kumppani johtaville toimittajille Vaasan energiaklusterissa ja Vaasan Sähköverkon jakelualueella. Yritys on erikoistunut tuulipuistojen sähkö- ja kuituverkkoasennuksiin sekä maakaapeliverkkojen vianmääritykseen ja suorittaa kaikkea pienjännitetöistä vaativiin suurjännitetöihin.

Lue seuraavaksi

✨ Oikeudenmukaista sähköautojen lataamista »

 

Aiheesta muualla kirjoitettua

✨ABB News: A customized ABB Kabeldon distribution board powers electric cars in Vaasa’s Toriparkki parking garage »

Teksti:
Marja Apunen-Mäkelä / SLO Oy
Kuva:
Oy Ravera Ab ja ©Christoffer Björklund

10kA vikavirtasuojakatkaisijat Hager-valikoimaan

Hagerin vikavirtasuojakatkaisijat ovat taanneet maksimaalisen turvan liike- ja asuntorakentamisessa jo vuosikymmenien ajan. Nyt otamme askeleen eteenpäin.

Valitse kotimaisesta Finpilar-mallistosta 16A-125A

Tuotesarjamallisto kasvaa asiakkaiden toiveiden mukana. Finpilar- mallistovaihtoehdoista on valittavissa 180 mm ja 320 mm leveät kotelosovitteet.

Saneerauskeskus uudella saranointitekniikalla

Saneerauskeskukseen RP2E15JS-IT kehitettiin uusi saranointitekniikka, jolloin se sopii erinomaisesti saneerauskohteisiin, joissa tilaa on niukasti. Uudella saranointitekniikalla keskus voidaan sijoittaa vaaka-asentoon vaikka ulko-oven yläpuolelle kattoa vasten.