Seppo Mustonen
Aluejohtaja, Pohjois-Suomi,
SLO Oy
1.11.2019

Rakentamisen suhdannekäänne on Suomessa selvä, mutta sähköalalla töitä riittää ensi vuonnakin. Erityisesti niillä alueilla, joissa elinkeinorakenne on monipuolinen, rakentaminen sinnittelee edelleen korkealla tasolla.

Eri puolilla Suomea on alkamassa tai alkanut useita isoja hankkeita, jotka pitävät rakentamisen korkealla tasolla myös ensi vuonna. Teollisuuden suurhankkeet tuovat kasvua erityisesti Pohjois-Suomen rakennusklusterin yrityksille: arvion mukaan suunnittelussa olevista teollisuuden investoinneista Suomessa jopa yli 70% sijoittuu Kokkola-Kuopio -linjan pohjoispuolelle. Teollisuuden rakentamisen kasvu on vahvaa: useiden metsäteollisuuden hankkeiden lisäksi pöydällä on mm. Outokummun suunnitelma uuden kuonasulaton rakentamiseksi Tornion terästehtaan yhteyteen, kaivoshankkeita sekä tuulivoimapuistoinvestointeja. Lisäksi mm. Fennovoiman ydinvoimalaprojekti, Oulun tulevaisuuden sairaalahanke ja Hailuodon silta ovat kaikki suuria infratyömaita.

Yleisellä tasolla uudistuotannon osalta sähköurakoitsijoiden ja -suunnittelijoiden odotukset ovat heikoimmat asuntotuotannossa, mutta myös toimisto- ja liikerakentamisen volyymien odotetaan laskevan.

Painopiste onkin siirtymässä korjausurakointiin, mikä näkyy vahvasti myös yritysten liikevaihdon jakautumisessa. Korjausrakentamisen kasvu kiihtyy jopa kahteen prosenttiin tänä ja ensi vuonna. Lisäksi korkojen ennakoidaan pysyttelevän pitkään matalalla tasolla, joka piristää investointeja.

Jokaisen sähköalalla toimivan kannattaa myös muistuttaa asiakkaitaan, että energiatehokkuusinvestoinnit tuottavat tulosta. Energiatehokkuus tuo säästöjä, joten energiatehokkuutta lisäävät investoinnit ovat järkeviä niin yrityksissä, maatalouksissa, julkisella sektorilla kuin kotitalouksissakin. Varsinaisen energiatehokkuuden parantumisen myötä saadaan usein myös monia muita hyötyjä, joilla on suuri vaikutus mm. päästöjen vähenemiseen, teollisuuden sekä energiantuotannon tehokkuuteen sekä työllisyyteen ja julkiseen talouteen. Energiatehokas rakennus on vastuullinen investointi.

Vuodesta 1909 toiminut Hammarin Sähkö Oy on Suomen vanhin sähköliike

Sähköurakointia jo neljännessä polvessa hyviin työntekijöihin ja korkealaatuisiin tuotteisiin nojaten

Sähkö on tehokasta

Maailmamme on muuttunut viimeisten vuosien aikana ja varsinkin tämän vuoden puolella rajusti. Tarve päästä eroon fossiilisesta energiasta on kasvanut samaan aikaan, kun puhtaasti tuotetun sähkön kysyntä on kasvanut.

Sähköalalla töitä riittää

Rakennuslupien määrät ovat nyt valtakunnan tasolla laskussa, mutta rakentamisen volyymi on pysynyt korkealla tasolla. Pelko kuitenkin on, että jonkinmoinen taantuma on tulossa ja erityisesti uudisrakentaminen sakkaa.