Kaakkois-Suomessa on sähkösaattojen erikoisosaamista, jota hyödyntävät lukuisat teollisuudenalat ja suunnitteluyritykset.

Kuusitunturi-yhtiöihin kuuluvaa Sähkösaatto Oy:tä luotsaava Mikko Partanen tietää kymmenien vuosien kokemuksella, miten saattolämmitys-projekteja suunnitellaan ja toteutetaan erilaisissa ja vaativissa teollisuusympäristöissä. Sähkösaatoilla toteutetaan nykyään yhä enemmän myös ympäristöä ja energiaa säästäviä ratkaisuja, jotka heijastuvat positiivisesti asiakasyritysten vastuullisuusasemaan.

Kokemuksen kartuttamalle erityisosaamiselle riittää kysyntää

Sähkösaattoja on tehty teollisuudelle vuosikymmeniä, ja Mikko Partasen asiakassuhteet ovat pitkäikäsimmillään viime vuosituhannen puolelta ja lukuisilta eri teollisuudenaloilta: paperi- ja selluteollisuus, metsä- ja puunjalostusteollisuus, kemia ja petrokemia sekä kivi- ja kaivostoiminta. Päätoiminta-alueena ovat Etelä-Karjala ja Kymenlaakso, mutta Mikon ja hänen tiiminsä erikoistumisalalle on kysyntää ympäri Suomen.

Vaikka asiakassuhteet ovat kulkeneet Mikon mukana vuosikymmeneltä toiselle, hän ei kuitenkaan ole organisaationsa vanhin: tiimin kokenein nokkamies on nähnyt teollisuuden sähkösaattoja jo 30 vuoden ajalta. Erikoistumisalan vaativuudesta kertoo Mikon mukaan jotain myös se, että koulun penkiltä tulleen sähköasentajan täytyy kerryttää kokemusta kolmen vuoden ajan eri projekteissa erikoistuakseen sähkösaattoihin.

Kesäpojan pestistä sähkösaattojen guruksi

Mikon ura alkoi kesäpojan roolissa Planray Oy:n Kokkolan työmailla ja yritys tekee edelleen sähkösaattojen ohjaus- ja valvontajärjestelmiä. Sähköasennuksen, laitevalmistuksen ja kunnossapidon liiketoiminnot siirtyivät eri yrityksille 2000-luvun aikana, ja lopulta Mikko päätyi perustamaan Sähkösaatto-yksikön Kuusitunturi-konserniin 2010-luvulla. Yksikköönsä Mikko sai alusta alkaen kokeneita tekijöitä mukaansa, kun hänen kanssaan aiemminkin työskennelleitä asentajia, työnjohtoa ja suunnittelijota liittyi organisaatioon.

Laaja toimenkuva konsultoinnista kokonaisratkaisujen suunnitteluun ja asentamiseen

Teollisuuden saattolämmitysten parissa toimii asennusyrityksiä, suunnittelutoimistoja ja välillä myös eristysratkaisuihin erikoistuneiden yritysten työ sivuaa sähkösaattoja. Yksittäisiltä toimijoilta saattaa kuitenkin puuttua kokonaisnäkemystä ja siksi saattolämmityksen valintaan vaikuttavia kriteereitä voi jäädä katveeseen.

Tätä kokonaiskuvaa Mikon tiimi jakaa esimerkiksi suunnittelutoimistoille, joiden aineistoja validoidaan viikottain. Pitkän kokemuksen kerryttämää asiantuntemusta hyödyntävät asiakkaiden lisäksi siis useat teollisuutta palvelevat konsulttiyritykset, joille annetaan suoraa konsultoivaa teknistä tukea.

Vaativien asennustöiden ammattilainen on asiakkaalle turvallinen valinta

Asiakkaalle on kuitenkin helpointa tilata sähkösaattojen kokonaisratkaisu yhdestä paikasta, jolloin erillisten toimijoiden kanssa operointiin ei valu aikaa. Sähkösaattojen kokonaisratkaisussa Mikon yritys tekee saattolämmitysjärjestelmien suunnittelun, mitoituksen, laitehankinnan ja asennuksen sekä ohjeistuksen (isometriset kuvat putkistoista). - Asiakkaalle tämä on vaivattomin tie, sillä tällöin edes asennuskuvat, kilvet tai kyltit eivät jää loppukäyttäjän vastuulle, vaan nekin toimitetaan, Mikko summaa.

 Kuusitunturi Sähkösaatto Oy

  • Kuusitunturi Oy on vuonna 1994 perustettu sähköalan yritys.
  • Kuusitunturi Sähkösaatto Oy perustettiin konsernin yhteyteen 2017, ja se vastaa konsernin saattolämmitysurakoinnista Joutsenosta käsin.
  • Sähköasennusten lisäksi kulunvalvontaa, valaistusta ja runsaasti sähköautomaatiota.

Näin SLO palvelee sähkösaatoissa

  • SLO turvaa saatavuutta kriittisten tai muutoin tärkeiden tuotteiden ja osien asiakaskohtaisella hankinnalla, logistiikalla ja erikoistuotteiden varastoinnilla.
  • SLO:n asiantunteva teollisuusmyynti auttaa löytämään uusia ja parempia ratkaisuja.
  • Hyvä yhteistyö tavarantoimittajien kanssa.
  • Henkilökohtainen myyjä on luotettava kumppani.

Ajan hammas puree saattolämmityksiin – modernisoinnille kasvava tarve

Saattolämmitysten asennuksia on tehty 80-luvulta asti, mikä näkyy Mikolta tilatuissa töissä: jopa kolmannes liikevaihdosta tulee viallisten kaapelien ja kuoleentuneiden vaihdosta (väärä lämpö, mitoitus yms.). Mikko tietää kokemuksesta, että jo vianetsintä itsessään on harjaantunutta salapoliisityötä erikoislaitteilla, joita hankintaan aina rapakon takaa asti.

Alkuperäissä ja vanhoissa asennuksissa ei ole välttämättä ollut riittävät lähtötiedot kaapelin valintaan vaikuttavista tekijöistä, esim. ympäristön olosuhteista tai prosessilämpötiloista. Vaillinaisilla kriteereillä tehtyjä asennuksia ja ylipäätään vanhentuneita kaapeleita vaihdetaan laadukkaampiin ja kestävämpiin, ja samalla päivitetään sähkösaattoihin liittyviä muitakin komponentteja.

Modernisoinnin yhteydessä kaapelit, anturit, termostaatit ja hälytykset muodostavat etäluettavan valvontakokonaisuuden, mikä tietysti tekee teollisuuden prosesseista vähävikaisempia, tehokkaampia ja turvallisempia, mutta samalla vähentää laitosalueella tarvittavien talkkareiden määrää. - Kun teollisuuslaitoksessa tuhannen lämmityspisteen valvonta siirretään pilveen, niin työmalla ei tarvitse kiertää lukemassa mittarien arvoja, kertoo Mikko.

Saattosähkön lukuisat keinot turvata teollisuuden tuotantoprosesseja ja ympäristöä

Sähkösaatoissa ja saattolämmitysratkaisuissa lämmitys- ja muita kaapeleita, antureita ja termostaatteja käytetään putkistojen, laitteiden, säiliöiden ja prosessialueiden lämpötilan ylläpitämiseksi tai nostamiseksi.

Nykyaikainen kokonaisuus sisältää myös näiden piirien ohjauksen ja valvonnan hälytyksineen.

 

↳ Vuodonilmaisu – "ei löpöä lillumaan Saimaaseen"

Vuodonilmaisussa tavoitteena putkistovuotojen paikallistaminen mahdollisimman hyvin putken pinnalle asennetun kaapelin avulla. Vesi- ja kaukolämpölinjoissa tätä on tehty jo pidemmän aikaa, mutta teollisuuden puolella vuodonilmaisu mahdollistaa myös tehokkaamman ympäristön suojaamisen kemikaalikuormalta kuten öljyvuodolta. - Veden valuminen ympäristöön ei välttämättä ole niin vakava asia, mutta kyllä rupeaa kiinnostamaan, jos löpöä lilluu Saimaassa, arvioi Mikko. Etelä-Karjalassa tällaista ympäristöä säästävää vuodonilmaisua hyödynnetään aralla pohjavesialueella, missä teollisuuslaitoksessa käsitellään petrokemian tuotteita.

↳ Energian kulutuksen optimointi

Teollisuusprosessin laatua turvaavan lämmön säädön rinnalle on noussut energian kulutuksen vähentämiseen tähtäävä lämmön säätö ja valvonta. Sen merkitys on kasvamassa, sillä yritysten vastuullisuustavoitteissa energiansäästö on keskeisessä asemassa, ja energia-asiat vaikuttavat mm. yrityksen saaman rahoituksen hintaan. Mikko tietää miten sähkösaatoilla saadaan energiansäästöä projektiin, jolloin rahoitusta saa helpommin ja mahdollisesti edullisimmin kustannuksin.

Otetaan esimerkkinä yli kilometrin mittainen raakavesiputki, joka on halkaisijaltaan puoli metriä. Syvänteestä vesi 2 asteessa, joka lämmitetään 5 asteeseen. Kun pumput käyvät ja vesi virtaa, lämmitystä ei kannata pitää päällä. Vasta kun pumput sammuvat, lämmitys on päällä.

Jos kotona tiedetään, ettei edes 6kW kiuasta pidetä päällä ympäri vuorokauden, eikä tyhjää toimistoa valaista turhaan, niin teollisuudessa on lukuisia kohtia, missä älykkäällä saattolämmityksellä vältetään turha lämmittäminen ja suoranainen energian haaskaus.

SLO ja Raychem tiiviissä yhteistyössä Sähkösaatto Oy:n tukena

Erikoistunut tekeminen edellyttää laadukkaita kumppaneita sähkösaattoihin liittyvien tuotteiden ja komponenttien osalta. Mikko kiittelee SLO:n logistiikan luotettavuutta vuolaasti: - Parasta, mitä rahalla saa!

 

↳ Erikoistuotteiden hankintaa, varastointia ja logistiikkaa

Pääosin Sähkösaatto käyttää Nvent/Raychem erikoistuotteita, jotka ovat yleensä tilaustavaraa. Tuotteet ovat usein sellaisia, että ne tilataan Euroopasta suorina tehdastoimituksina haluttuun kohteeseen. Tilaukset ovat usein erittäin aikataulukriittisiä, jolloin SLO:n paikallinen palvelu ja logistiikka varmistavat saatavuuden reagoimalla välittömästi ja pitämällä asiakkaan tietoisena toimituksen etenemisestä.

Mika Härkönen 

SLO Oy

SLO Lappeenrannan toimipisteessä operoiva teollisuuden avainasiakasmyyjä, joka on Mikko Partasen luottokumppani.

Mikko Partanen 

Kuusitunturi Sähkösaatto Oy

  • Toimitusjohtaja
  • Alalla vuodesta 1997
  • Sähkösaattojen erikoismies

Oskari Voutilainen 

SLO Oy

SLO Lappeenrannan myyntipäällikkö, joka luotsaa viiden henkilön tiimiä.

Teksti: Viola Sandin / SLO Oy
Kuvat: Adobe Stock ja SLO Oy

 

SLO:n ketterä just-in-time-toimituspalvelu mahdollisti Insta Automationin asennusten onnistumisen

Äänekoskelle toteutettavan maailman ensimmäisen uuden sukupolven biotuotetehtaan asennusprojekti on ollut poikkeuksellisen laajamittainen hanke, jonka materiaalitoimituksissa SLO oli mukana.

SLO:n verkkokaupalla hallinnoitava toiminnanohjaus poisti välivarastoinnin tarpeen

Satavuotias Nurmijärven Sähkö on ohjannut materiaalilogistiikan ulkoistuksesta vapautuneet resurssit strategisesti tärkeämpiin toimintoihin

SLO Koivuhaan valaistus toteutettiin Exaktorin Zenit -valaisimilla

SLO:n Koivuhaan myymälä muutti elokuun 2016 lopussa uusiin tiloihin Kehä III:n kupeeseen.