Winledin kolme vinkkiä mitä huomioida saunan valaistuksessa

Saunan valaistus on omiaan täydentämään juuri sen tietyn tunnelman, jonka löylyt ja vihdan huiske saavat aikaan.

Talvi alkaa olla kylmimmillään ja mikä olisikaan suomalaisempi tapa kuin lämmittää sauna. On sanomattakin selvää, että oikeanlainen valaistus on omiaan täydentämään saunaan oikea tunnelma.

Tässä Winledin kolme vinkkiä mitä ottaa huomioon saunan valaistusta suunniteltaessa.

1. Älä riko tunnelmaa liian kirkkaalla tai kylmällä valolla

Yksi tärkeimmistä jutuista huomioida saunavalaistuksen suunnittelussa on, että saunan tunnelma kärsii helposti, jos valonlähde on liian kirkas tai se on esimerkiksi sävyltään liian kylmä.

Epäsuora valaistus on suosittu valaistustapa saunoissa, koska valo heijastuu seinän kautta eikä häikäise.

 

2. Kuumat ja kosteat tilat tarvitsevat soveltuvat valonlähteet ja oikean sijoittelun

Koska sauna ja sen kuumat sekä kosteat olosuhteet ovat melko äärimmäisiä, on erittäin tärkeää keskittyä käytettyjen tuotteiden laatuun ja soveltuvuuteen.

Sähköasennusstandardin vaatimuksien mukaan puolen metrin säteelle saunan kiukaasta ei saa asentaa kiukaaseen kuulumattomia sähkölaitteita - suoja-alue jatkuu tästä saunan kattoon asti.

Saunan olosuhteet vaihtelevat, joten käyttöön valikoituneiden ledien virtalähteineen tulee olla erityisesti tällaiseen tarkoitukseen suunniteltuja.

  • Lattiasta metrin korkeuteen luokitus vähintään IP24, ja korkeampi siitä ylöspäin.
  • Metri saunan lattiasta ylöspäin saa asentaa laitteita, jotka kestävät 125 asteen lämpötilan ja joiden johdot 170 asteen lämpötilan.

3. LED-nauhalla näyttävä ja moderni valaistus saunaan

LED-valonauha on tyylikäs valaistusratkaisu saunoihin, koska ne ovat helposti asennettavissa ja nauha voidaan piilottaa saunan rakenteisiin kuten esimerkiksi lauteisiin.

Valonauha olisi suositeltavaa asentaa maksimissaan 1 metrin korkeuteen lämpötilojen vuoksi. Korkeammalle asennettaessa tulee noudattaa sähköasennusstandardin vaatimuksia ja ottaa huomioon valmistajien antamat lämpötilankestoarvot.

Valonauhat voidaan asentaa sekä pysty- että vaakatasoon. On hyvä huomioida, että pystysuoraan asennettuun valonauhaan vaikuttaa korkeudesta riippuen erilainen lämpötila. Tämä saattaa aiheuttaa valonauhan himmentymisen siltä osin, jossa lämpötilan vaikutus on suurimmillaan.

LED-nauha suositellaan asentamaan alumiiniprofiiliin sisään, jolloin saadaan nostettua sen IP-luokitusta ja parannettua nauhan elinikää siirtämällä lämpöä pois.

Suosittu valaistusratkaisu saunan valaistukseen on esimerkiksi Winledin 3000 Kelviniset valonauhat 4,8-watin teholla, jotka riittävät mainiosti saunatilojen valaisemiseen.

Teksti:
Winled
Kuva:
Winled

SLO:n verkkokauppa projektityökaluna

Monipuolista palvelua käytettiin myös Baltic Connector Oy:n kaasukompressoriaseman rakennustyömaalla Inkoossa

Smart Thermostat -älytermostaatti

Älykkyys tarkoittaa tarpeiden ymmärtämistä

ateha-asennuslistat tarralla

Silmää miellyttäviin asennuksiin